perjantai 25. tammikuuta 2013

Kun elämä vilisee silmien edessä...

... niin sitä tosiaankin alkaa ajatella. Tai no, emt, oli ällöttävän syvällinen lause. xD Mutta ainakin jotain vilis silmien edessä ja ajatuksissa kun Thalin hypättyä tuolilta (kisuolento niille, jotka eivät Thalista tiedä) siinä lepäilevä kamera hyppäs perässä. Kuulin inhottavan räsähdyksen ja sydän hypähti kurkkuun ja tuijotin vain koomisesti kauhuissaan sormet kankeina poskilla kameraa ihan liikkumatta ihanku mun mikä tahansa liike vähääkään kameran suuntaan vois tehdä mahdollisista vahingoista pahempia. Tuli siinä kauhuissaan ajateltua että mitäs sitten aion että jos se kamera tosiaankin olis menny rikki, niin että mitäs sitten?! Olin kokenu samanlaisen tunteen Voionmaalla opiskellessani, ku mun jalka tarttui kameran hihnaan samalla kun lysähdin jalkaa heilauttaen istumaan, ja kamera kunnon keskipakoisvoimalla lens kaaressa mun jalan yli lattialle. Tällöin kamera oli aikast uus hankinta, eikä tosiaankaan mikään halpa, ja mulla nyt sattuu olemaan KAIKEN uuden kanssa aina JOTAIN ongelmaa, oli sitten virhekappale tai mikä tahansa. Ihme, kamera oli täydellinen. Mutta siinä mietin, että oliko ton hankinnan kohtalo tosiaankin tossa. Se on aina hirveintä, kun nostaa jonkin kalliin/tärkeän asian ylös peläten sitä minkä saattaa kokea tai nähdä, kun tutkii asiaa. Ja nyt olin siis toista kertaa sydän hakatessa siinä tilassa, että pitäis uskaltaa oikeasti käynnistää - tai ainakin yrittää käynnistää - kamera ja katsoa tarkentaako se, ottaako se kuvan, ja toimiiko se siis laisinkaan niin kuin pitää. No, mun kamera ei menny päälle.

... paitsi toisen kertaan, kun väänsin nupin offista oniin. @_@ LUOJAN KIITOS, pikaisella kokeilulla kamera toimi ihanku mitään ei olis tapahtunut, mutta muistan edelleen opettajan sanat (muunneltuina hyvin mahdollisesti, mutta tätä se tarkoitti):

"Digijärjestelmäkamerat on niin heiveröisiä, pienikin töytäisy voi rikkoa ne."

... FFFST. Joten oon edelleenkin ihan pihalla siitä, miten IHMEESSÄ mulla on ollu NIIN - ÄLYTTÖMÄN - HYVÄ - TUURI tämän kameran ja linssien kanssa?! Tietysti, pari hämärässä napattua kuvaa ei todista mitään, että sen näkee sitten siinä vaiheessa kun oikeasti yrittää vakavissaan jotain kuvia ottaa. Olin vaan ilonen, että tällä kertaa mun kamerassa oli kalliimman linssin sijalla kameran kittilinssi, joka sekin on kyllä älyttömän hyvä linssi enkä halua luopua siitä. :'D Viime sydäntäraastavan tipahduksen jälkeen oli kyllä toi kalliimpi linssi kiinni, mutta uskon että silloin siinä oleva vastavalosuoja otti suurimmat iskut vastaan. Siinä näkyy jälkikin. HRRR!

En kestä ajatusta elää ilman kameraa. Oikeasti, en olis tienny mitä olisin tehny jos se ei olis toiminu. Olisin varmaan itkeny. XE

Mutta nyt täytyy koputtaa puuta, jos vielä liikaa ilakoin, ni ties vaikka onni kääntyy vielä onnettomaksi.

- - -

Mutta elämän vilistämisessä silmien edessä ja pohtimista elämästä, se lähinnä viittaa aasinsiltana siihen, että mitä aion tehdä toivottavasti lähitulevaisuudessa. xD

Aion hakea taas kouluun, ja toivon että tosiaankin pääsen sinne. Aion hakea Turun AMK:hon opiskelemaan valokuvausta (todella yllättävää, eikö?), mutta mua jännittää todella paljon. Oon aina ajatellut että Turun AMK:hon olis helpompi päästä opiskelemaan kun Taideteolliseen Korkeakouluun, vaikka mitään todistusta tähän ei ole. Näiden kahden pääsykokeet on ollut samaan aikaan ennenkin, joten niiden jotka on hakenu Turkuun sekä TaiKiin ja päässyt pääsykokeisiin asti, on pitänyt valita näiden kahden koulun väliltä. Mä pääsin molempiin ja valitsin TaiKin, koska ajattelin että haluan yrittää "arvostetumpaan ja kovempaan" paikkaan nyt ensin. Pääsin viimeiseen vaiheeseen asti, mutta ihan pohjapisteillä -> ei siis oikeastaan mahdollisuuttakaan päästä sisälle. xD No, nyt olen päättänyt, että ehkä Turku olis parhaiten mulle, enemmän mun juttu ja näin (jokaisen päätettävissä enkä usko että voin päättää oikeasti koska en TUNNE tota koulua, tai muitakaan niin hyvin että osaisin oikeasti päättää, mikä olis just mulle hyvä paikka), joten päätin hakea sinne. Miinuspuolena tässä on oikeastaan nyt se, että koska TaiK ei enää järjestä valokuvauksen kanditaatin tutkintoja, vuos 2012 oli viimeinen, niin kaikki jotka haki sinne ja kaikki, jotka nää kaks koulua pakotti päättämään kumman kokeisiin tulee, niin tulevat ja pyrkivät nyt Turkuun. Eli uskon tason tosiaankin nousevan pilviin, ja mikään ei lupaa siihen, että olisin yksi kahdestakymmenestä (1/20) oppilaasta, jotka valitaan 400 oppilaan joukosta. Joten mua jännittää suunnattomasti. Asiaa kyllä helpottaa se, että Turun pääsykokeissa ei tarvitse käyttää kertakäyttökameraa vaan omaa kalustusta (MITÄJOSMUNKAMERAOLISMENNYRIKKIAAAAAAAAAAAMITÄJOSSEONRIKKIYHYÄÄÄÄÄ), joten jes voin käsitellä ja lisätä niihin kuviin enemmän mua kuin mitä epätoivoisilla kertakäyttökameroilla. <3 Tosin noin voi kaikki muutkin tehdä, kertakäyttökamerat mahdollisti sen, että kaikki oli samoilla linjoilla. Huoh. Älä Linda ajattele, sun pitää vaan tehdä. >8E

Mua ahdistaa jos en pääse opiskelemaan nyt syksyllä, se tarkoittais taas vuoden odottamista ja yrittämistä. Eikä asiaa yhtään helpota se, että sit jos pääsen syksyllä opiskelemaan xD niin valmistuisin Turun Taideakatemiasta kun olisin... öö... 28-vuotias... pyöristettynä. @_@ IKÄKRIISI. Älkää pikkuiset lukijat pyörtyilkö, en voi sille mitään että vuodet vierii - JA TULETTE OLEMAAN SAMASSA TILANTEESSA VIELÄ JOSKUS MUHAHÄHÄHÄKRÄHköhköh!!

Aijoo, ja ajatellaan vielä sitäkin tosiasiaa, että nukkejen ostelu loppuu nyt, JOS aion mennä opiskelemaan syksyllä (JA MINÄHÄN MENEN), pitää saada velat maksettua, ja saan sen kyllä tehtyä JOS en osta nukkeja. >8( Pitää tyytyä hetken niihin, mitä omistan. <3 Raha on mälsä asia. Sillä saa kaikkea kivaa, mutta sitä on ihan liian vähän. xD

Että sitä, ennakkotehtäviä odotellessa, ilmestyvät oliko se... 4.3. Eli suhteellisen pian. (Ja jos kamera ei toimi, nyysin vaikka mun iskän ja äitipuolen canonin lainaan kouluunpyrkimisen ajaksi. >:::DDD tai Katsun. Luultavasti Katsun. Otan molemmat ja vielä rikkinäisenkin kameran, eiköhän se riitä. B)

- - -

Ja koska tekstiä on tullut jo näin paljon ja koska avaudun taas pitkästä aikaa ihan syvimmästä itsestäni teille, niin jatketaan ihmeessä tekstiä!

Oon pitkään aikaan pohtinut, että mitä vastaisin kysymykseen: "Mikä on sun lempielokuva?" Osaan vastata kysymykseen lempikirjasta ja bändistä, mutta en tosta, en vaan oo löytänyt lempielokuvaa. Okei Fidoa olen ajatellut yhdeks lempielokuvaks ja se on kyllä ihana, mutta oikeastaan se ei vedä vertoja uusimmalle löydökselleni, johon ihastuin päätä pahkaan suoraan, ja voisin katsoa sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja en nyt ehkä neljättä kertaa peräkkäin, mutta... Poistetaan jännitys ja julistetaan se koko maailmalle:

Scott Pilgrim vs. Maailma!

Aivan mahtava elokuva, kerronta oli ihana, se oli ihanan nopeatempoinen leffa, hahmot oli ihania, HUUMORI oli ihana, näyttelijät todella ihania, tunnelmasta puhumattakaan, musiikki, VÄRIT, VISUAALISUUS AAA SE ON NIIN COOL LEFFA ETTÄ OLEN PAHOILLANI NIIDEN PUOLESTA JOTKA EI OO SAMAA MIELTÄ!! Ei auta kiistää tai sanoa että "nääh en mä tykänny", koska MÄ TYKKÄÄN >:D Ja vihdoinkin mulla on VIRALLINEN lempielokuva!!

- - -

Ja koska elokuvista pääsee helposti sarjoihin, oon vihdoinkin päässyt katsomaan sarjan, josta oon nähny muutaman jakson, ja joka niillä jaksoilla on tuntunut todella jännältä, mutta jotenki en vaan oo ennen jaksanut ruveta katsomaan sitä. Ja puhun nyt Avatar - The Last Airbender / The Legend of Aang / Se Viimone Ilmantaittaja. ... tshihikähähä. Tyhmät suomennokset on hauskoja. XD Hauskaa miten bender on suomeks taittaa/taivuttaa, mutta sarjassa just taitaa on sopivin sana tohon. Suomen kieli on niin hassua. <3 Mutta mitäs tästä, melkein yhtä kova hehkutus kun mitä Scott Pilgrim -leffastakin. Tosi hölmöä kyllä liittyä fandomeihin siinä vaiheessa kun ne on jo fandomoitu loppuun. Mut ei se mitään, ainakin arttia löytyy! Ja oon taas päässy pitkästä aikaa ropettaan Hanskin kanssa, Se on niin jännää kun löytää uusia ropetettavia asioita ja saa luoda maailmaa ja kehitellä juonia ja hahmoja, vaikka ne juonet lähinnä on vaan ... DRÄÄMÄÄ, koska suuret juonelliset hienot pelit on tosi vaikeita ja mun mielikuvitus ei vaan yllä niihin saakka. xD Mutta suosittelen, paitsi jos mun mieltymykset eroaa omista. Mutta mahtavasti animoitu ja todella hyvännäköinen sarja, ja kuolen sen huumorille. :'''D Pisti mut melkein yhtä WTF:äämään kuin mitä Phineas & Ferb -sarja, joka sekin on aivan mahtava sarja eikä mikään pelkästään pikkulasten piirretty, tosiaankaan.

- - -

Enkä olis kirjoittanu näin pitkää tekstiä just tänään, jos mun kamera olis menny rikki. Sit mun elämä olis ollu pilalla. >8( Toivottavasti se siis ei ole rikki.

Mutta plaa plaa plaa, olisin lisänny tähän kuvan, mutta A. se ei ole kovinkaan hieno, B. se ei ole valmis, ja C. en jaksa tehdä sitä valmiiks, koska lojun karkkikasan ja sipsien alla olohuoneessa kannettavan kanssa toivoen että olisin ostanu limsaa, ja tällä pelkällä kannettavalla en muokkaa mitään kuvia enää ilman erillistä näyttöä, koska en yhtään tiedä, milloin tän näyttö on oikeassa kulmassa kuvan muokkaamista ajatellen. xD

Mut jees, tälleen tänne, mites sinne?

30 kommenttia:

  1. Tsemppiä AMK-hakuun ! Nimim. tänä vuonna neljättä kertaa hakeva.

    Joo, mä oon tunnettu pitkäjänteisyydestäni ;D Tänä vuonna haen myös toisen asteen koulutukseen. Heittelen nyt syöttejä moneen osoitteeseen, jos jostakin suunnalta tärppäisi. Ja yllätys yllätys, jokaiseen hakeemaani alaan on ennakkotehtävät ja/tai pääsykokeet – vaikeemman kautta, tottahan toki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin haet? xD Tulemmeko kenties näkemään toistemme vilaukselta?

      Poista
    2. taide, artesaani, lasi
      Sori, valokuvaus ei ole mun listallani ! >;D

      Poista
    3. Ei taida olla samoihin aikoihin kokeita? xD Koska mehän päästään kokeisiin saakka. Olenpas tungeskelija. Melkein vaadin meidän kohtaavan.

      Poista
    4. Voihan sen kohtaamisen ihan järjestämällä järjestääkin, mikäli haluamme ;)
      En mä vielä tiedä kokeiden tarkkaa ajankohtaa... Kesäkuun aikana. Ei jaksa vielä miettiä niin pitkälle.

      Poista
    5. No mut hei asia ratkeaa sillä että me molemmat päästään sisälle kouluun ja ollaan melkein luokkakavereita! :'''D

      Poista
    6. Näin se on nähtävä ! ;)

      En haluu ajatella joutuvani hakeen seuraavaks aikuispuolelle. (en oo aikunen eieieieeiei mikä-mikä-maa kutsuu --->)

      Poista
    7. Mikä on aikuiskoulutuksen raja? xD

      Poista
  2. Kamera.. sen hajoaminen aiheuttaisi kamalasti rahanmenoa ja huolta. Sekoaisin. En halua palata kännykkäelämään. Ei. Ei enää. Kissat. Ne on niin ihania mutta niin kamalia. >BC Sopivasti molempia. Ensin vihaamme niitä mutta kun ne katselevat kauniilla silmillään, ei niitä voi enää vihata. Harmittavaa. Toivottavasti kamerasi selviää kolauksesta. c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaista runoa sait tästäkin aikaiseksi. xD Toivotaan tosiaan!

      Poista
  3. Hui, kamerat on pelottavia .___.

    Scott Pilgrim vs. Maailma on hyvin outo ja seko elokuva, mutta tosiaan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hassua ku sekoa ja outoa se just ei mulle ole. xD Ehkä oon nähny niin paljon elokuvia että... no, toi on yks muiden elokuvien joukossa, pirteä. :D

      Poista
  4. Ensiksi täytyy kyllä sanoa kiitosta hyvästä viihteestä 20 min junaa osotellessa pakkasessa! aika meni mukavan nopeasti tätä kännykällä lukiessani, kiitoskiitos >3< mutta THANK GOD sun kamera ei menny rikki (ainakaan vielä ;w;) !!!!! joskus ne kamerat on yllättävän kestäviä, jopa pudotessaan kiviaattalattialle objektiivi edellä @w@ ja pidetäänb peukkuja pystyssä sulla AMK'hon ! owo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jes, mahtavaa jokaiselle bloggaajalle kuulla, että tommonen tekstiryöppy on noinkin luettavissa, oikeesti tosi NEAT! :DD Ole hyvä vaan paljon ja kiitos täältäkin, oon tosi otettu!

      No niinpä, ja kiitos tästäkin! <3

      Poista
  5. Kääkkk!!!!
    Toi ikäkriisijuttu tais iskee muhun kaikkein kovimmin =((
    Ja tosta kamerasta.... Onhan sulla vakuutukset kunnossa =)
    -äitee-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi! :(( Yritän olla kasvamatta liian nopeesti!

      Ai nii joo unohdin vakuutukset kokonaan! :D Oon vielä ihan lapsi.

      Poista
    2. Kiltti tyttö =)
      Mun vauva =D
      -äitee-

      Poista
  6. Musta tuntuu että meitä pelotellaan kameroiden saralla;oma kamera on tippunut jo kolme kertaa. Harmi vaan en voi syyttää kissoja, itseltåni se hihna on livennyt kädestä. Joojoo, sitä pidetään kaulassa muttamuttakun... Yhden kerran objektiivi jotenkin meni vinoon, mutta iskä the joka-ei-tiedä-kameroista-mitään sai sen takaisin paikalleen. ++naarmut linssinsuojuksessa (y) Ehkäpä ne ei olekkaan niin heikkoja?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyiyiyiyi @_@ Joo mä luulen kanssa, että ihan hyvin kestää, kunhan ei tarkoituksella heitä. :D *koputtaa puuta*

      Poista
  7. Mut reaktio kuulosti kyllä tutulta:D Oli kamalaa kun kamera oli autonaatilla, ja kun painoin napista objektiivi ei liikkunutkaan vaan lähinnä vähän surahteli. Eikä toiminut manuaalillakaan. Siinä vaiheessa tosiaan purkautui kyyneleitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ASDldjfs x_x Oliko se sen objektiivin loppu?

      Poista
  8. Voi sua ;( Toivottavasti saat kameras kuntoon! :3 Ja toivottavasti pääset sinne opiskelemaan :3 Munki äiti on koht 33 ja se valmistuu tänä vuonna jokski lakinaiseks c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, 33 on vielä nuori ikäkin opiskella, ei ikä eikä mikään, ei sinä mitään, mutta aina noi isot kymmennykset, jotka lähenee, rupee ahdistaan. :DD Ja ihan turhaan!

      Poista
    2. Nii ja onnea äitees valmistumisesta! :D

      Poista
  9. Hyvä et kameras toimii viä .__. c:
    Toi Avatar sarja on NIIIIIIIN paras! :D nwn
    Kiinnostuin siitä heti silloo ku niitä alko tulemaan teeveestä nelosella, joskus (ainaki) pari vuotta sitte....ja nyt mulla on kaikki 1,2 ja 3 tuotantokauden jaksot dvd:inä ^_^ oon jo pari kertaa kattonu kaikki jaksot läpi <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oooon xDD Kämppis omistaa kanssa kaikki kaudet, ja vaikka just ollaan katottu ne putkeen, vois tehdä uuden rypeämän uudestaan piakkoin. Mahtavaa!

      Poista
  10. Aaa onneks kamera vaikuttaa selviytyneen epäonnistuneesta lentoyrityksestä huolimatta :x tollaset hetket on hirveitä, sillon voi oikeesti tuntea ihan kuin sydän jättäis yhen tai pari lyöntiä välistä. En koskaan unohda sitä kun onnistuin vetämään tän läppärin mun työpöydältä lattialle imuroinnin yhteydessä, ku nettipiuha oli takertunu tuolin käsinojan ympäri hrrr. Vakuutus onneks korvas sen kyl suurimmaks osaks, mut oli silti ehkä yks hirveimmistä kokemuksista. Toivotaan että sun kamera selvisi tosiaankin vaan pienellä järkytyksellä x_x vaiks kyllähän siinäki vakuutukset tosiaan auttais sit jos huonommin ois käyny.

    Scott Pilgrim vs. Maailma on EHKÄ yks hienoimmista leffoista ever :'D muistan ku kävin sen leffoissa kattomassa ja olin aluks vähän WTF onpas oudot tehosteet mut leffan edetessä vaan rupesin nauttimaan niistä enemmän ja enemmän ja lopussa olinkin jo ihan innoissani kaikesta haha, paras leffa!

    Ja HIENOA et oot vihdoinki päässy kattomaan Avataria :DD! Myös ehkä yks maailman parhaimmista sarjoista, hienoa et säkin oot päässy nyt tutustumaan siihen ja nautit siitä <3. Ja sit ku AtLAn oot saanu katottua läpi ni on viel Legend of Korra aaah koskakohan sen kakkoskausi alkaa *u*.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyiyiyyii @___@

      Joo, aiotaan katsoa sekin, mutta asd itken kuitenkin aikaisemman perään. xDD Voih, vaikka varmasti Korrakin on kyllä niin katsomisen arvoinen ja isältää myös varmasti hyviä hahmoja! :D

      Poista

Mainostaa voit VIERASKIRJASSA. Poistan 7.1.13 lähtien mainostukset muualta.
Äläkä kerjää minun (tai muiden) blogissani lukijoita tai muutenkaan kerjää mitään, ne viestit poistuvat minun blogistani myös välittömästi.

Kiitos yhteistyöstä! <3