lauantai 26. toukokuuta 2012

Kev- KESÄÄÄÄ

Olen koko kevään ajan ajatellu, että pitäis ottaa kamera mukaan ja kuvata KEVÄTTÄ. <3 Ja nyt otin vihdoinkin kameran ulos mukaan, tajuten että hei. On jo kesä. JEEEEEEEEEEEEEEEEE!

On aivan ihanaa heittää aivot pellolle valokuvauksen saralla ja kuvata vain kaikkea "helppoa". Se pitää muokkaustaidot virkeänä, opettaa silmää ja auttaa katselemaan ympärilleen, + se on (jos kriittisyys antaa myöten) rentouttavaa ja antavaa omalta osaltaan. Rakastan kev- kesää, on ihanaa kun vihdoinkin on aurinkoa, sekä pystyy heräämään helposti aamuisin. On ihana mennä töihin tai ties minne milloinkin, kun aurinko paistaa ja on ihanan lämmintä. Tuntuu lähes siltä, että imisi energiaa suoraan auringosta. :D

Seuraavia kuvia tuli otettua. Lukekaa teksti kuvien jälkeenkin, tulen antamaan taas teille lukijoille pienen tehtävän!







No hei taas! :D

Koska rakastan kesää ja kesäisiä kuvia, haluaisin nähdä lukijoiltakin joitain, sekä julkaista kuvia näitä blogissani. Mitään stressiä tästä ei kannata ottaa, eikä ajatella, että kuvan pitäisi olla paras ikinä tai että kuva pitäisi olla otettu superjärjestelmäkameralla, ota vaikka LEIVÄNPAAHTIMELLA, jos sellaisella pystyy! Kuvia ei tarvitse käsitellä jos ei halua, tai kuvia saa muokata niin paljon kuin haluaa - kunhan inspiraationa toimii KESÄ. :D Saat itse päättää, mistä kuvan otat (ei siis tarvitse ottaa puista/kukista, tai sitten voit ottaa kuvan niistä, jos haluat!)

Pieni neuvo valokuvaamiseen, jos jotkut sellaisiakin etsii ja pohtii (ei ole siis pakko käyttää :3):
Ota kuva jonkin läpi/anna etualalla olla jotain, vaikka oksia, niin saat kuvaan syvyyttä ja helppoa taiteellisuutta, saat kuvasta hieman jännemmän ja dynaamisemman näin!


Aiotteko ottaa osaa tähän pieneen haasteeseen? :D
Deadline on ensi viikon sunnuntai, eli
3.6.2012 klo 18.00 
Linkittäkää työnne tämän merkinnän kommentteihin :D
Sinun ei tarvitse olla blogini lukijoissa osallistuaksesi!

22 kommenttia:

  1. Ihania nuo ottamasi kuvat! ^^ Varsinkin neljäs oli niin kesäinen että tuli heti hinku lähteä jonnekin maalle kuvaamaan :D Mutta, ajattelin osallistua haasteeseen vaikka en järkkäriä omistakaan, melkeinpä voisi sanoa että tämä on juuri sillä leivänpaahtimella otettu D:

    http://3.bp.blogspot.com/-MiXZTFwfACo/T8DFLDYHabI/AAAAAAAACCI/ZawhSqk27c8/s1600/luumunkukat.jpg

    Ja aihehan oli tuossa niin mainstream että heitän vähän omaperäisemmänkin mukaan :D

    http://3.bp.blogspot.com/-F4Qvqy6NjV8/T8DBwPaGbEI/AAAAAAAACBo/zJO_ZUSnxK4/s1600/mennink%C3%A4inen4.jpg

    Toivottavasti ei haittaa että linkitin kaksi ^^ Mun mielestä on ihana kun jaksat järkätä lukijoille tälläsiä haasteita & ihania kuvia vielä kerran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa ei, kuvia on aina ihana katsella! :D Kiitoksia hirveästi, nuo varmasti erottuvat joukosta!

      Toivon, että saan ihmiset kuvaamaan tai edes että onnistun antamaan jonkinmoista inspiraatiota heille, ja tykkään katsella muiden kuvia. :D

      Poista
    2. Niin ja kiitos kiitos vielä paljon! <3

      Poista
  2. Multakin tullee kuva :)
    http://aijaa.com/0011910258453

    En muista enää mistä löysin puun missä on KELTASIA lehtiä xD Viimeviikolla otin

    Ihanii noi sun taideteokses

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! *3*

      Kuvasi tulee ilmestymään sittne viikon päästä! >:)

      Poista
  3. Eilen tossa kuvailin (UUDELLA!! ♥) kamerallani, voisin jonku lempparikuvan laittaa. :3

    VastaaPoista
  4. Tässä yks kuva sitte 83
    http://aijaa.com/0006210259391

    VastaaPoista
  5. Ensimmäinen ja viimeinen kuva on todella upeita. *W* Erityisesti viimeinen. En tiedä mikä siinä hurmaa. Yksinkertaisuus, hyvin toimiva diagonaali?

    Mutta juu, en mä ajatellut tätä kisaa sen suuremmin, mutta otin yksi päivä koulusta kotiin kävelessä muutama kuvaa pellosta. Ne on aika pikanäpsyjä, mutta kai nyt sitten voisi. Ne löytyvät tästä postauksesta: http://plastic-teacup-world.blogspot.com/2012/05/vain-kuvia-ja-kukkasia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Se on varmaan juuri se... tuttuisuus, EMMINÄTIEDÄ. XD Tykkään siitä itsekin.

      Ei tää nyt mikään kisa ole :D Tällainen vain, jotta saisi ihmiset ottamaan kuvia. Ja hei, pikaräpsyt voivat joskus olla suurtakin taidetta, onhan nää munki pikaräpsyjä. xD

      Poista
  6. Rakastan tota vaahteraa♥ :) Hii, osallistun, kunhan saan kuvia otettua :3

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia, ihania muokkauksia~ Tuli niin kesäinen olo että HUHHUH !

    VastaaPoista
  8. http://aijaa.com/0053410270122
    http://aijaa.com/0047310270135

    Siinä ois kaks :)

    VastaaPoista
  9. tässä postauksessa olisi tälläinen nuijapäistä otettu kuva? :)
    http://wearetheworldtoday.blogspot.com/2012/05/kyselypostaus.html :-)

    VastaaPoista
  10. Törmäilin tänne jotenkin ja heti tuli mieleen yks mun lempparikesämuisto! :)
    http://aijaa.com/0022410275608

    VastaaPoista
  11. hei vähän kiva! mulla onkin sopivasti huomenna vapaata, voisin käydä aamulla koittamassa josko saisin otettua muutaman kuvan. toivottavasti sää suosii :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti saat aikaiseksi jotain! :D Itsellekin kelpaisi ulkoilu noin nätissä ulkoilmassa. *3*

      Poista

Mainostaa voit VIERASKIRJASSA. Poistan 7.1.13 lähtien mainostukset muualta.
Äläkä kerjää minun (tai muiden) blogissani lukijoita tai muutenkaan kerjää mitään, ne viestit poistuvat minun blogistani myös välittömästi.

Kiitos yhteistyöstä! <3